29.1.08

Käsikirjat

Minusta on mukavaa, jopa kehittävää mietiskellä asioita joskus, ei aivan tavanomaisesti. Tietoisesti tapahtuva näkökulman laajentaminen on aina mielenkiintoista. Tämän idean olen joskus saanut, luettuani Edward De Bonon lateraalista ajattelua käsitteleviä kirjoja.

Eräs tällainen hieman erilainen suhtautuminen minulla on laitteiden käsikirjoihin, joita harva tuntemistani ainakaan rakastaa. Tuskin minäkään, mutta luen ne kaikesta huolimatta huolellisesti, vaikka eivät ne mitään kaksista luettavaa ole. On niistä sittenkin hyötyä, sillä moneen asiaan löytyy apu läheltä, eikä tarvitse kutsua pikkuongelmiin huoltomiestä tai tietokoneen korjaajaa kutsua. Kameran käyttöohjekirja minulla on tässä pöydällä aina käden ulottuvilla, ja on se vain kumma miten usein siihen turvaudun. Ehkä se johtuu huonosta muistista.

Vastoinkäymiset ovat kehittäviä haasteita, jotka eivät lamaannuta, mutta antavat mielenkiintoisen haasteen selviytyä.

Melkein kaikkeen on olemassa käsikirjoja, monet niistä ovat parhaimmillaan suoraan netistä, pikahaun takana.

Eräs mielenkiintoinen käsikirja meille kaikille miehille on ikioma: ”Miehen käsikirja”. Ei ole haitallista vaikka naisetkin sen lukisivat ja tietenkin miehen on hyvä tutustua oman puolison monipuolisuuteen.

1 kommentti:

  1. "pidä vieraat loitolla.. , varsinkin jos he ovat tulessa."

    käännöskukkanen?

    VastaaPoista