31.12.09

Vuodelle 2010


28.12.09

Siluetti



26.12.09

Joutuuko Joulu taas unholaan


Mukava Tapaninpäivä alkaa hämärtyä, eikä tänään kovin valoisaa ollutkaan. Joulu oli perinteinen myös säiden puolesta, sillä hanget ja nietokset alkoivat saada jo paksuutta, ja oli pakkastakin ainakin riittävästi.

Ettei koko Joulu suoraan painuisi unholaan, on siitä hyvä tallentaa muistoja oman mielen lisäksi myös muina tallenteina. Erilaisia tallennusmuotoja on paljon muitakin, kuin teksti ja kuva, sillä onhan video- ja äänitallennusmahdollisuus käytössä.

Harmillista on vain se, ettei noita vanhojakaan tallenteita kovin usein tule mieleen palautettua. Vanhat albumit ja ennen kaikkea suuret diakuvavarastot jäävät aika vähille. Kait se on laiskuutta, ettei viitsi virittää valkokangasta ja etsiä projektoria kaapista, kun kaiken lisäksi vielä osa dioista pitää ottaa laatikoista kaseteille ja vähän pölyäkin puhdistaa.

On minulla oikea diaskannerikin, mutta se on jäänyt todella vähälle käytölle, kun on mokoma niin hidas. Nyt olen alkuvuodesta vaihtamassa tietokonetta melko tehokkaaseen, joten olisikohan sitä vanhaa skanneria nopean koneen kanssa mukavampi käyttää. Niin ja siinähän on SCSI liitäntä, joten on sekin kortti pitää siirtää uuteen koneeseen.

25.12.09

Joulukukka


21.12.09

19.12.09

Aamulla


Yksin aamu-aterialla

17.12.09

Pakkasta – 22,8°C


Takan kylki kylmää hohkas,
kun aamulla Pakkanen paukkui.
Puut Ladon takkaan
päälle tulitikun nakkaan.

Palavavat Salavat ja roskat
liekit ahnaat tarttuvat puihin
Lämpenee jo kylki takan
Tulikivi säilöö puhdin.

Kohta vain on kekäleet
tuhkaks paloi Kuivat klapit.
Arina, jo aivan musta
on aika teljetä savupelti.

Jos ois huomenna Yhtä kylmä
laitan takkaan koivupuita.
Energiassa ISO ERO
koivua Eivät muut puut voita.
© Savu

16.12.09

Jääkukkia


14.12.09

Talvi


12.12.09

Illan pimetessä



En ainakaan minä voi väittää, etteivät nämä joulukuun lyhyet päivät vaikuttaisi myös omaan vireyteen. Laiskuus iskee, vaikka ajatus olisi lähteä uimahalliin tai muuten vain lenkille. Kameran kanssa vähävaloisat latteat päivät eivät juuri innosta ulkona kuvaamaan. Toisin on asutuskeskuksissa iltaisin ja yöllä, kun tuhannet valopisteet loistava pimeään yöhön. Leudot illat ovat mukavia yökuvien ottamiseen, sillä nyt eivät edes näpit palele jalustaa ja kameran asetuksia viritellessä. Olen huomannut että suunnistajan otsalamppu on hyvä apuväline, jonka valossa voi asetella kameran säädöt kohdalleen ja voihan tehokkaasta otsavalaisimesta olla apua kohteen valaisuunkin.

10.12.09

Vanha talvi


BW 372

Pysähtynyt

9.12.09

Kyltti vaihtuu


Ei vielä Jouluksi, mutta varmaan heti alkuvuodesta saamme Palokkaan Prisman, kun Euromarketin kyltit vaihdetaan Keskimaan merkkeihin. Suunnilleen samalla tontilla oli vielä seitsemänkymmenluvun lopulla Keskimaan pikkukauppa vanhassa talossa. Paljon on maisema muuttunut noista ajoista, jolloin alueella oli myös Jyvässeudun sähkölaitos.
Saarijärventien toiselle puolelle on lehtitietojen mukaan tulossa K-Raudan viereen uusi Citymarket, joten on tässä vieressä sitten mukava asustaa ja käyttää noiden suurten lähikauppojen erikoistarjouksia,  bonuksia ja plussapisteitä.

6.12.09

Itsenäisyyspäivänä


5.12.09

Haastenumero 46


3.12.09

29.11.09

Tietoisia päätöksiä


Toiveet toteutuvat, tavoitteet asettuvat omille siivilleen, koska näet oman itsesi positiivisesti. Tiedät myös, että onneen luottaen kaikki kehityy mahdollisimman hyvin. Elämä heijastaa ihmeellisellä tavalla asennetta.

28.11.09

Lelukaupassa


Haastenumero 51

26.11.09

Metsään menin, huti tuli


Metsästäminen on varmaan taitolaji. Harmittaa, kun en ole siihen koskaan perehtynyt, sillä niistä taidoista olisi ehkä hyötyä valokuvauksessa. Kameraa järeämpää asetta en ole koskaan omistanut, enkä aio hankkia, sillä  kaupasta saa monenlaista lihaa.

Tänään olisi ollut hyväksi, jos olisin omannut noita vaanijan taitoja. Vihreässä metsässä kuukkelehtiva valkoinen jänis olisi ollut hauska saada kuvatuksi. Olisin saanutkin, jos en olisi odottanut sen tulevan vielä lähemmäksi, mutta pitkäkorva huomasi minut, teki äkkikäännöksen sivulle, eikä pupua senkoommin näkynyt.

Kohtaus oli jonkinmoinen yllätys minulle, mutta vielä enemmän säikähti jänis, joka näki minut pelottavan kameran kantajan. Varmaan luuli viimeisen hetkensä koittaneen, mutta selvisi pitkillä loikilla ehkä ylinopeutta juosten pensaaseen. Olisin saanut hyvän kuvan, sillä minulla oli 300 mm objektiivi ja kamera valmiina, mutta odotin tyhmyyttäni saavani vielä paremman otoksen.

Kielletty


Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

23.11.09

Tartuntoja


Aika on täynnä menetyksiä, lyhyestä hetkestä pitkiin jaksoihin. Menetämme niitä jatkuvasti, sillä emme voi ikuisesti elää nuorina terveinä vaan vanhenemme. Ajan myötä terveys alkaa reistailla, sillä kehoon tulee pieniä tai suurempia vikoja. Verenpaine ei pysy vakiona, kolesteroli saattaa nousta tai sokeria tulee käytettyä liiaksi. Syömme päivittäisen ravinnon lisäksi lääkkeitä, joilla on haittavaikutuksia, mutta niiden tulee olla pienempiä, kuin niistä saatava hyöty.

Miten monet asiat olisivatkaan paremmin, jos osaisimme valita vain oikeaa ravintoa, mutta se ei vain ota onnistuakseen, vaikka monet meistä ovat "AnttiHeikkilänsä" lukeneet. Sikainfluenssakin taitaa olla lääketehtaiden vedätystä, koska tauti saattaa jäädä kokonaan tarttumatta, tai siitä selviää, kuten mistä tahansa nuhakuumeesta. Elämme monissa aiheettomissa peloissa, joita lietsotaan vain ansaintalogiikan vuoksi.

21.11.09

Päiväys


19.11.09

Koski


Keväinen koski kuohuu, räiskyy ja roiskuu!

15.11.09

Jatkuva toisto


—CD-soitin toistaa samaa kappaletta lakkaamatta. Perhana, takuukin on vielä voimassa, joten vein Sonyn pois, sillä kait ne korjaavat tai antavat minulle uuden laitteen. Näin kaverini teki, ja siellä se on nyt soitin odottamassa huollon tarkastusta.

Tämän ongelman kokija soitti minulle eilen ja kertoi miten noissa laitteissa on jo heti uutuudeltaan vikoja. Muutama lohdutuksen sana, siitä että kyllä takuu hoitaa, mutta kysyin onko laitteen käyttöohje vielä tallella? Kas kun noissa soittimissa on ”Reapeat one” toiminto, jolla voi valita kappaleen, jota haluaa toistaa jatkuvasti. On syytä epäillä, ettei laitteessasi olekaan vikaa, vaan tuo toiminto on päällä. Mikäli tästä on kysymys, niin ”vika” korjaantuu, kun poistat tuon kappaleen jatkuvan toiston.

Tietysti laitteessa voi olla vikakin, mutta minä ainakin olisin tarkistanut ensinnä käyttöohjeen ja vasta sen jälkeen kiikuttanut soittimen huoltoliikkeeseen. Mielenkiinnolla odotan mikä on huoltoliikkeen korjaustoimenpide ja paljonko ne laskuttavat häntä napin painamisesta.

14.11.09

Neljakymmentäkolme

Sukat

12.11.09

Isot puut

Kiinalainen sananlasku)
"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."


Klikkaa kuvaa!

11.11.09

Palokkajärvi

Teorian tasolla vaikutelmista pulppuaa sosiaalinen ja privaatti elämä. Päivät vaihtuvat, vaikka käsitykseni olisivat vääriä tai vain osittain oikeita, mutta on houkuttelevaa ajatella millä tavalla meno muuttuisi paremmaksi, jos käsitykset olisivat oikeampia, parempia. Vaihtoehtoja riittää jokaisessa asiassa, eikä sitä koskaan tiedä mikä valinta on paras. Hankalinta on se jos ei tee ollenkaan valintaa vaan jää paikoilleen odottamaan lähtemättä liikkeelle. Ehkä juuri silloin tekee suurimman mahdollisen virheen. Joka tapauksessa jäät ovat vasta sohjoa tai riitettä, joten kalaan meno on mahdollista vain veneen kanssa.


7.11.09

Ruutuja 36


Haastenumerona 36

6.11.09

Kuu ja puu


31.10.09

29.10.09

Kallioplanetaario


Tässä luolassa on kaikkea maan ja taivaan väliltä!

28.10.09

Huonekaluja sienimetsässä


Kävin katsomassa syksyisessä metsässä, löytyisikö vielä sieniä. Muutamia keltaisia kantarelleja oli vielä poimittavissa, mutta muut sienet eivät olleet poimintakuntoisia. Toukat madot ja kylmä on tehnyt tehtävänsä. Yllättäviä löytöjä olivat sen sijaan lähes kunnossa oleva vaihdepyörä, kuvassa oleva televisio ja telkkarituoli. Näillä ei enää ole paljoakaan käyttöarvoa, siksi ne ovat varmaan vaivalla metsään viety. Jäi harmittamaan, kun en katsonut onko tuo tuoli päällystetty keino- vai aidolla nahalla? Mikäli se on pinnoitettu kunnollisella pintanahalla, tuolin voisi käydä nylkemässä, sillä ei nahka ole äkkiä pilalle mennyt vaan siitä voisi askarrella vielä kaikenlaista.

Niin oli tuolla taustalla vielä peltitynnyreitä, enkä sitäkään tarkistanut olisiko niissä vielä ollut vaikka kasoliinia sisällä.

24.10.09

Yykaakoonee...



Numerokuvahaaste (31) ja sille varakuva!

23.10.09

Ruoka kuormittaa vesistöjä

Laulun sanoin kerrotaan miten maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat. Eräs tällaisista on jäte, joka on nykyään kaikkialla, etenkin jokapäiväisessä keskustelussa. Vesistöt likaantuvat, eikä se ihme ole, sillä mm. vessavesien tie johtaa aina viimein vesistöön. Jokainen pienikin jätös laimennetaan suurella vesimäärällä.
Onko todellakin niin, ettei ole parempaa järjestelmää olemassa. Sormia napsuttaen tämä ongelma ei korjaannu, sillä vanhoissa taloissa ei järjestelmää ole ainakaan edullisesti korjattavissa. Nyt rakennetaan energiatehokkaita taloja, joihin voisi rakentaa myös luontoa säästävän vessajärjestelmän. Ellei sellaista ole ole-massakaan, niin sitten se pitäisi viimeistään nyt keksiä. Tästä vessajäteasiasta esitti kritiikkiä jo vuonna 1885 suomalainen lääketieteen tohtori Axel Spoof.


22.10.09

20.10.09

Ilta


Ilta pimentyy,
mutta aamu valkenee.
Aina on aikaa!

17.10.09

16.10.09

Kirjat roviolle


Vähitellen alkoi tuntua sille, että vuodenvaihteen kuntaliitoksessa olisi jotakin järkeä, mutta nyt olen toista mieltä. Mielipiteen muutos aiheutuu tästä KSML:n uutisesta, että Palokan kirjaston Tikkakoskelle varastoituja kirjoja harkitaan polttaa.

Paljonkohan niistä syntyisi Rauhalahdessa kaukolämpöä, tai päästettäisiinkö niistä syntyvä lämpö roviolta suoraan harakoille. Lukukelpoisen kirjallisuuden polttaminen on jopa ajatuksena hävettävä.

Eikö kukaan ole ajatellut, että niitä voisi käyttää edes kaupungintalon WC paperina, joko sivu kerrallaan tai sitten tehdä niistä kierrätyspaperia.

Tuskin ne kirjat ovat niin pahoin homeessa, ettei niitä voisi myydä halukkaille tai antaa SPR-kirpputorille myyntiin. Olen itse ostanut paljon kirjoja niin kirjaston poistomyynnistä, kuin kirpputoreiltakin, eikä ainuttakkaan ole vielä ollut tarvetta polttaa, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä energian kallistuminen tuo tullessaan.

Onnelliset


14.10.09

Syksy Palokassa


10.10.09

1.10.09

Jäässä

Auton ikkunat olivat aamulla jäässä, mutta ei kai sentään huomenna, sillä lokakuu on vasta alussa. Eivät ainakaan tiet vielä liukkaita ole, mutta uutiset kertovat ensimmäisten liukkaan kelin kolareiden jo tapahtuneen.
Lokakuun talvi ei koskaan pysy, joten ilmat varmaan lämpenevät vielä ja saamme aurinkoisia aamuja ja syyssateiden pimentämiä päiviä. Vuoden loppuun on aikaa vielä kolme kuukautta, se on hyväksyttävä, mutta ensimmäiset talven merkit ovat käsillä jo tänään.

Piret, suloinen kostaja