1.7.21

Kenkälusikka

Kenkälusikka on kenkien jalkaan laiton kannalta mukava, mutta se pidentää vääjäämättä myös kenkien käyttöikää, sillä kanta ei linttaannu. Kenkälusikoita on kertynyt muutamia, sillä osa on ostettujen lisäksi tullut myös markkinalahjatuotteina. Sen havainnon olen tehnyt, että oikein hyvää apuvälinettä kenkien jalkaan laittoon, en ole löytänyt edes kenkäkaupoista.

Tuossa taannoin katselin kukkien Fiskarsin istutuskauhaa, jonka muoto houkutti minut kokeilemaan sitä kenkälusikkana. Heti ensimmäisen kokeilun jälkeen oivalsin, että siinä on tukeva ja kätevä apuväline. Istutuskauha on vuosittain siinä oikeassa käytössään vain kevään muutamina päivinä. Kaikenlisäksi se on keväisin hukassa, tai hyvässä säilössä, josta sitä ei tule etsineeksi. Kenkälusikoita riippuu eteisen naulakossa, mutta nyt siinä on riippunut myös istutuskauha, joka on aina löydettävissä. Kaksi ns. kenkälusikkaa roikkuu siinä nyt tyhjänpanttina, mutta istutuskauha tuo monipuolinen apuväline on pävittäin korvannut joutavien kenkälusikoiden tehtävän. Niin yksi perinteinen kenkälusikka minulla on kaikenvaralta aina mukana olkalaukussa.

Jos sinulla on istutuskauha, kokeile sitä kenkien jalkaan laitossa, saatat yllättyä kuten minäkin, sillä se on paras kaikista.



4.3.21

Aiheita:


 

28.1.21

Palokankeskus

 Korona-aika on hiljentänyt liikenteen melua!