Savumerkit ovat pitkänmatkan viestinnän visuaalinen muoto. Näkemyksiä ja pieniä kokemuksia lähiympäristöstä ja vähän kauempaakin.
29.11.09
Tietoisia päätöksiä
Toiveet toteutuvat, tavoitteet asettuvat omille siivilleen, koska näet oman itsesi positiivisesti. Tiedät myös, että onneen luottaen kaikki kehityy mahdollisimman hyvin. Elämä heijastaa ihmeellisellä tavalla asennetta.
28.11.09
26.11.09
Metsään menin, huti tuli
Metsästäminen on varmaan taitolaji. Harmittaa, kun en ole siihen koskaan perehtynyt, sillä niistä taidoista olisi ehkä hyötyä valokuvauksessa. Kameraa järeämpää asetta en ole koskaan omistanut, enkä aio hankkia, sillä kaupasta saa monenlaista lihaa.
Tänään olisi ollut hyväksi, jos olisin omannut noita vaanijan taitoja. Vihreässä metsässä kuukkelehtiva valkoinen jänis olisi ollut hauska saada kuvatuksi. Olisin saanutkin, jos en olisi odottanut sen tulevan vielä lähemmäksi, mutta pitkäkorva huomasi minut, teki äkkikäännöksen sivulle, eikä pupua senkoommin näkynyt.
Kohtaus oli jonkinmoinen yllätys minulle, mutta vielä enemmän säikähti jänis, joka näki minut pelottavan kameran kantajan. Varmaan luuli viimeisen hetkensä koittaneen, mutta selvisi pitkillä loikilla ehkä ylinopeutta juosten pensaaseen. Olisin saanut hyvän kuvan, sillä minulla oli 300 mm objektiivi ja kamera valmiina, mutta odotin tyhmyyttäni saavani vielä paremman otoksen.
23.11.09
Tartuntoja
Aika on täynnä menetyksiä, lyhyestä hetkestä pitkiin jaksoihin. Menetämme niitä jatkuvasti, sillä emme voi ikuisesti elää nuorina terveinä vaan vanhenemme. Ajan myötä terveys alkaa reistailla, sillä kehoon tulee pieniä tai suurempia vikoja. Verenpaine ei pysy vakiona, kolesteroli saattaa nousta tai sokeria tulee käytettyä liiaksi. Syömme päivittäisen ravinnon lisäksi lääkkeitä, joilla on haittavaikutuksia, mutta niiden tulee olla pienempiä, kuin niistä saatava hyöty.
Miten monet asiat olisivatkaan paremmin, jos osaisimme valita vain oikeaa ravintoa, mutta se ei vain ota onnistuakseen, vaikka monet meistä ovat "AnttiHeikkilänsä" lukeneet. Sikainfluenssakin taitaa olla lääketehtaiden vedätystä, koska tauti saattaa jäädä kokonaan tarttumatta, tai siitä selviää, kuten mistä tahansa nuhakuumeesta. Elämme monissa aiheettomissa peloissa, joita lietsotaan vain ansaintalogiikan vuoksi.

21.11.09
19.11.09
15.11.09
Jatkuva toisto
—CD-soitin toistaa samaa kappaletta lakkaamatta. Perhana, takuukin on vielä voimassa, joten vein Sonyn pois, sillä kait ne korjaavat tai antavat minulle uuden laitteen. Näin kaverini teki, ja siellä se on nyt soitin odottamassa huollon tarkastusta.
Tämän ongelman kokija soitti minulle eilen ja kertoi miten noissa laitteissa on jo heti uutuudeltaan vikoja. Muutama lohdutuksen sana, siitä että kyllä takuu hoitaa, mutta kysyin onko laitteen käyttöohje vielä tallella? Kas kun noissa soittimissa on ”Reapeat one” toiminto, jolla voi valita kappaleen, jota haluaa toistaa jatkuvasti. On syytä epäillä, ettei laitteessasi olekaan vikaa, vaan tuo toiminto on päällä. Mikäli tästä on kysymys, niin ”vika” korjaantuu, kun poistat tuon kappaleen jatkuvan toiston.
Tietysti laitteessa voi olla vikakin, mutta minä ainakin olisin tarkistanut ensinnä käyttöohjeen ja vasta sen jälkeen kiikuttanut soittimen huoltoliikkeeseen. Mielenkiinnolla odotan mikä on huoltoliikkeen korjaustoimenpide ja paljonko ne laskuttavat häntä napin painamisesta.

14.11.09
12.11.09
Isot puut
Kiinalainen sananlasku)
"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."
"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."
Klikkaa kuvaa!
11.11.09
Palokkajärvi
Teorian tasolla vaikutelmista pulppuaa sosiaalinen ja privaatti elämä. Päivät vaihtuvat, vaikka käsitykseni olisivat vääriä tai vain osittain oikeita, mutta on houkuttelevaa ajatella millä tavalla meno muuttuisi paremmaksi, jos käsitykset olisivat oikeampia, parempia. Vaihtoehtoja riittää jokaisessa asiassa, eikä sitä koskaan tiedä mikä valinta on paras. Hankalinta on se jos ei tee ollenkaan valintaa vaan jää paikoilleen odottamaan lähtemättä liikkeelle. Ehkä juuri silloin tekee suurimman mahdollisen virheen. Joka tapauksessa jäät ovat vasta sohjoa tai riitettä, joten kalaan meno on mahdollista vain veneen kanssa.
7.11.09
6.11.09
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)