Savumerkit ovat pitkänmatkan viestinnän visuaalinen muoto. Näkemyksiä ja pieniä kokemuksia lähiympäristöstä ja vähän kauempaakin.
29.7.07
28.7.07
Tunnistatko tämän sienen
Aikomus mennä tänään sienimetsään jäi, koska sää on tällainen suuresti vaihteleva. Muita sadesään puuhia on hyvin riittänyt.
Välillä sataa vettä ja taas aurinko paistaa. Elisestä lukien olen kaatanut meidän pihan vesimittarista jo yli
On hyvin mielenkiintoista tutustua myös sienikirjoihin ihan näin katon alla ja oppia tunnistamaan itselle vieraita lajeja. Ruokana käytämme vain taatusti tunnettuja sieniä, sillä ei vara venettä kaada sienestäessäkään.
Äsken löysin Palokkalaisesta pihasta ryhmän näitä, hyvinkin kärpässienen näköisiä kupulakkeja. Sienikirjan mukaan arvelin, että kuvassa voi olla Rusokärpässieni, joka olisi ruokasieni.
Vaikka tunnistaminen olisi oikeakin, jo nimi kärpässieni herättää kammoa, etten taatusti hyväksy sellaista lautaselle, ei paistettuna, ei keitettynä, ei ollenkaan!
Jos joku minua parempi sinientuntija sattuu lukemaan tämän niin anna palautetta, mistä sienestä kuva on?
25.7.07
Marjastajan kengät
Lenkkikenkä ei sovi vaihtelevaan maastoon, sillä sen pohja on ohut ja rakenne ei tue kunnolla kivikossa jalkaa. Jokaisessa hetteikössä se kastuu. Lenkkikenkä ei siten sovi marjastajan jalkineeksi.
Blogged with Flock
22.7.07
Kehitys vaatii muutoksia
Ihminen voi vaikuttaa muutokseen, vastustamalla sitä, tai olemalla muutosvalmis. Kumpikin vaihtoehto on henkilökohtaisia valintoja, mutta enemmistön päätös on niin vahva, että sitä ei yksi henkilö muuta. Ihminen on sopeutuva, siksi muutokseen kannattaa mukautua, sillä ellen aktiivisesti sopeudu, joudun tekemään sen vaikeimman kautta.
Ympäristön rakentaminen tapahtuu nopeasti. Tässäkin kasvoi viimeviikolla koivikko, mutta nyt aukea ja raiskatun näköinen maapohja. Hyvä suunnittelu, tehokkaat koneet saavat nopeasti aikaan suuren muutoksen. Ensivuonna kuvan esittämällä paikalla toimivat komeat ABC liikennemyymälä ja Kodin Terra.
Muutos jatkuu joten uskon sen kasvattavan Palokan alueen kaikkinaista viihtyisyyttä ja hyvinvointia.
Blogged with Flock
8.7.07
Palokankeskus IV
ABC-liikennemyymälä ja Kodin Terra ovat lähtökuopissaan, koska kaivinkoneet ja putkia on jo paikalla.
7.7.07
Vain hiiltynyt pohja
Palokassa Alvajärven rannalla Kirrin uimarannan vieressä ei ole enää mukavaa istuinkatosta. Tämän huomion tein tänään pyöräillessäni Alvajärven rannalla.
Mikähän tällaisen katoksen on saanut syttymään, tuskin mikään muu, kuin harkinta ja tarkoitushakuinen tuhoaminen. Tuosta palosta on varmaan kulunut aikaa jo useampia viikkoja, koska uusi heinäkasvusto on nousemassa tuhkasta. Näin aika maisemoi, ellei kukaan asianomistaja käy paikkoja siivoamassa.
Blogged with Flock
6.7.07
Oravanpojat
Oravalla käy monipuolinen ruokavalio, vaikka sen pääravintona ovatkin kuusen ja männyn siemenet. Niiden lisäksi orava syö myös sieniä, marjoja. Syksyllä se tekee ruokavarastoja puunkoloihin taikka maahan ja yrittää varmistaa näin koko vuoden ravinnonsaannin, mikäli muistaa kätköpaikat.