Kaikki mikä on kiveen kirjoitettu, on pysyvää, siksi kait Mooseksen laki on aikoinaan ollut kiveen präntättyä. Monet vanhat ohjeet ovat meille nykyihmisille pelkkää hepreaa. Sittenkin elämässä on tiettyjä kulmakiviä tai perussääntöjä. Ehkä niitä pitäisi olla paljon enemmänkin, jotta ymmärtäisimme säilyttää jotakin tuleville. Luuletteko, että te että meillä olisi nyt tämä maailma ja elintaso, jos ihminen olisi historiansa alusta toiminut tuhlailevasti, kuten nykyihminen toimii?
Muistan jostain lukeneeni, että eväsleivät maistuvat parhaimmalta vasta myöhemmin. Eli —vasta sitten, muhittuaan ensin paperissa tai muovipussissa. Tarvitsemme siis luovuutta, rentoutumista, kansainvälisiä ristiriitoja, mutta ennen kaikkea hyvää yhteishenkeä?
Ehkä emme opi ekoelämää fläppitaululta sillä se opitaan arkipäiväisissä puuhissa, mutta ahneudella ei tuleville jätetä kovinkaan paljon mahdollisuuksia.
Siinä on tarpeeksi ristiriitoja, jos oletan luontodokumenttia katsoessani kaiken olevan hyvin, ja mietin miten minä lasken huolettomasti viemäriin makeaa vettä. Sitä on vain 2,5 % pallomme vesivaroista, sillä suolaisen osuus 97,5 %. Nyt sitten uutista saamme lukea, miten mannerjäätiköt romahtavat meriin. Jäätiköihin on sitoutunut 68,7 % makean veden varastoista.
Tällaisia asioita näemme mm. vuoden 2002 tilastoista, josta asiat eivät ole tainneet muuttua parempaan suuntaan, pikemmin päinvastoin.
Savumerkit ovat pitkänmatkan viestinnän visuaalinen muoto. Näkemyksiä ja pieniä kokemuksia lähiympäristöstä ja vähän kauempaakin.
26.3.08
25.3.08
Pääsiäispyhien leikkejä
Uskoisin, että ihminen jatkaa oppimiaan leikkejä iästä huolimatta. Eihän mikään voi viedä aivosta sitä tilaa, joka on varattu leikeille syntymästä alkaen. Leikkien luonne saattaa muuttua iän ja oppimisen lisääntyessä, mutta kaikkialla maailmassa lapset ja aikuisetkin leikkivät samoilla asioilla. Ehkä me aikuiset puhumme leikin tilalla vaikka harrastuksista, mutta eiköhän asia ole aivan sama. Leikkiessä unohtuvat muut asiat ja mielestä poistuvat huolet ja murheet. Onnistuminen palkitsee ja huono tulos antaa uusia haasteita. Harrastus vaatii keskittymistä, joka saattaa olla, kuin joogameditaatio, joka virkistää antaen hyvänolon tunteen.
Meillä jokaisella on monia ”leluja”, jotka ovat kaappien pimennossa aivan käyttämättöminä. Pääsiäiseksi varastokaappeja inventoidessani löysin nauhureita, miksereitä ja MD soittimia sekä mikrofoneja. Tietokoneaikaan noita analogista tekniikkaa edustavat laitteet ovat jääneet käyttämättömiksi. Kuitenkin ne ovat teknisesti toimivia leluja jotka viihdyttävät. Pääsiäisen aikaan oli rattoisaa palauttaa mieleen vanhoja asioita ja koostaa äänitteistä uutta ohjelmaa, joita nyt digitoin tietokoneen muistiin.
Suurimpana harmina pidän sitä, kun vanhat kela- ja kasettinauhurien hihnat ja remmit ovat ajansaatossa murtuneet. Näin on hyvistä laitteista loppunut henki, sillä tuskin niihin enää saa hihnoja varaosina.

23.3.08
18.3.08
Uusi lettupannu
Vaimon mielestä lettupannun teflon alkaa olla niin kulunut, että pannu on vaihtoiässä. Tarkistettuani sen olin hyvinkin samaa mieltä hänen kanssaan. Tällaisia asioita ei pidä viivytellä, sillä muutoin saattaisi käydä niin, että pannua käytettäisiin vielä seuraavakin vuosi.
Ensimmäisessä kaupassa oli vain pieniä neljäreikäisiä, ja se on meille aivan liian pieni ja hidas. Kyllä niitä ehtii seitsemääkin käännellä. No seuraavassa kaupassa oli hakemani Hackman Favorit Ø 27 cm hintaan 34,90 €. Sehän oli kaikenlisäksi halpa hinta hyvästä tuotteesta. Jos paistan lettuja pari kertaa kuukaudessa litran lettutaikinan kerralla, tekee se vuodessa 5000 lettua, ja jos pannu kestää ainakin 5 vuotta tekee se vain 0,13 senttiä paistettua lettua kohden. Eipä se tunnu letun hinnassa juuri miltään, jos sitä vertaa kaupan eineksinä ostettujen hintaan.
Kyllä ruoka kannattaa tehdä alusta alkaen kotona, niin ei tarvitse maksaa työpalkkoja, kuljetuskustannuksia ja veroja syömisestään, kun raaka-aineiden osalta. Niin ja laatu ja maku on omassa hallinnassa.

17.3.08
Kevättä odotellessa
Ensinnä sitä ei meinannut tulla ollenkaan, mutta nyt se lisääntyy päivittäin.
Tänäänkin on satanut uutta lunta, ei paljoa, mutta kuitenkin. Pääsiäinen on yleensä se merkkipaalu, josta kevään tulo alkaa vauhdikkaasti, joten tulkoon nyt lunta, sillä sitä nopeammin se vanhan lumen sulattaa. No kesä tulee ajallaan ja turha on vielä huhtikuussakaan kesää odottaa.

16.3.08
Palmusunnuntai
15.3.08
Kameroiden keväthuolto
Kuva: Kamera, jolla aloitin mv. kuvauksen ja enisimmäinen digikamerani
Suoritan tänään kameroiden keväthuollon Warthogin ohjeiden mukaan!Ohjeet täällä: Warthog
14.3.08
Avokadon idätys
Avokadon siemen se on, joka sieltä konjakkilasista kurkistaa. Eilen söin ravitsevan hedelmän ja laiton konjakkilasiin talouspaperia ja vettä. Nyt seurailen, milloin ensimmäiset sirkkalehdet tulevat siemenestä esiin. Siemenen päästyä kunnolla itämisen alkuun se pääsee kukkaruukun ravitsevaan multaan. Avokadon kasvatus
13.3.08
12.3.08
Uutisia
Sitä on valittu "Turhin julkkis” ja muitakin turhuuksia. Jos pitäisi valita turhin uutinen, se ei olisikaan kovin helppoa, sillä turhaa sananhelinää on niin vietävästi. Kuka niistä osaisi sen kaikkein turhimman valita.
Onhan uutisilla aina arvoa, jos joku lähettää tekstiviestejä niillä on haluttu sanoa jotakin. Sitten kun ne pääsevät uutisena painettujen lehtien palstoille sähköiseen mediaan niin jopa alkaa tapahtua. Siinä saattavat mennä parisuhteetkin uusiksi.
Mitä tuollainen uutisointi vaikuttaa tavallisen tallaajan mielentilaan? Ehkä joku ostaa lööppilehden, kun on niin utelias tietämään mitä se taas paljastaa. Kaiken huippu olisi se, jos jokin lehti julkaisee ne viestit vielä sensuroimattomina. Mitähän toteutumattomia mahdollisuuksia se tuo hyville asianajajille.
Tulevaisuudesta ei ole todisteita!

11.3.08
Ajatuksia ja elämyksiä
Ilmasto on lämmennyt ja inflaatio jatkaa kulkuaan noin 3,3 % vauhtia, näin kertovat päivän uutiset. Jotain on tarpeen tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiksi ja oman talouden tulee kestää myös tulevaisuudessa. Silti elämään tulee saada elämyksiä, miksi ei sitten muuta ajattelua yksinkertaisemmaksi ja ehkä samalla ekologisemmaksi.
Vanhoja vaatteita on jokaisella kaapit pullollaan, ainakin mies, jonka ei tarvitse pöllöillä muodin mukaan voi hyvin elää seuraavat 30 vuotta ostamatta uusia vaatteita. Saattaa olla, että voisi joutua laihduttamaan itseään 10 -20 kiloa, mutta siitä sitä säästöä ja terveellisyyttä elämään tuleekin. Niin ja ne vanhat housut istuisivat timmisti hoikalle vartalolle.
Lihasvoimaa pitää käyttää enemmän, kävelyyn, pyöräilyyn ja puunpilkkomiseen. Myös puutarhassa riittää kesällä lapiohommia. Kaikkia koneitakaan ei kannata ostaa, sen olen huomannut, kun tarvitsen oksasilppuria yhden päivän vuodessa, joten uuden silppurin hinnalla voin käyttää vuokrakonetta kymmeniä vuosia, siis 10 – 30 kertaa.
Monia hyviä laitteita saa ostettua todella sopuhintaan esimerkiksi huutonetistä, tai voihan sen perämoottorin jättää ostamatta ja harrastaa soutamista.
Kirpputoreilla on monia lehtiä; edullisia kertaakaan lukemattomia vuosikertoja. Viimeksi ostin pari vuosikertaa National Geographicia. Yhden vuosikerran hinta oli 8 €, eli vähemmän kuin yhden uuden irtonumeron hinta.
Ruokaa kannattaa ostaa raaka-aineina lähiseudun viljelijältä, esim. perunat, juurekset ja kaalit syksyllä omaan maakellariin. Tuosta kaalista voisi kirjoittaa paljonkin, sillä omaan kyltymättömän hapankaalin himon.
Minulla on eräs mielestäni hieno asia, kun omaan maatalousalan koulutuksen olen toiminut 35 vuotta elintarviketeollisuudessa. Eläkkeelle jäätyäni olen muuttanut monia mielipiteitäni paremmin nykyiseen elämätilanteeseeni sopiviksi.

9.3.08
Saunailta
Sunnuntainakin voi saunoa, vaikka suomalaisten perinteinen saunapäivä on lauantai. Tänään on ollut mukava ulkoilupäivä, ei pakkasta, mutta ei paha suojakaan, joten illalla on mukava käydä saunan löylyssä puhdistautumassa.
Ensinnä kuivia koivuklapeja liiteristä ja sitten vähän tuohta irti puiden pinnasta, ja jopa syttyy iloinen liekki saunan uuniin. Varmaan sähkökiuaskin antaa kunnon löylyn, mutta henkilökohtaisesti nautin tästä rituaalista, kun saan katsella miten suomalaisen koivun energia vapautuu. Miten iloisesti se palaakaan paukkumatta. Miten hyvä on saunan ilmanvaihto, kun poistoilma kulkee hormin kautta katolle ja raitis ilma tulee suoraan ulkoa kiukaan alle.
Tässä nyt odottelen kylyn valmistumista ja kesällä tekemieni koivuisten lehtevien vihtojen hautumista. On se vain poikaa olla suomalainen ja saunoa sunnuntai-illan rauhassa. Niin ja tuopillinen kylmää olutta kruunaa kotoisen rituaalin.

Kevät on tulossa
Vaikka miten paljon puhuttaisiin ilmastonmuutoksesta , niin meillä on edelleen neljä vuodenaikaa. En usko edes, että ne milloinkaan katoaisivat, ei ainakaan jos aurinko jatkaa toimintaansa. Kevät on vuodenajoista ihmeellisin, sillä sen vaikutus on suuri jokaiseen ihmiseen, ihan iästä riippumatta. Vanhemmillakin on vielä joitakin hormoneja, joita kevät herättelee.
Kevät tuo levottomuutta niin talitiaisiin, kun pihaharakoihinkin. Pesien kunnostaminen on jo hyvässä vauhdissa. Seuraan aamuisin miten oravat häiritsevät harakan rakennuspuuhia. On se vain tuo lentotaito siitä hieno asia, että orava jää toiseksi, kun harakka syöksähtää kohden uteliasta oravaa. Harakat ovat paikkauskollisia, sillä en enää muistakaan montako kevättä ne ovat pihassamme pesineet. Viime kevään kaksi poikasta pyörivät vieläkin vanhempiensa kanssa. Ainakin niitä on nyt neljä, vaikka ei niitä pysty nimeltä kutsumaan, en edes tunnistamaan ikänsä puolesta.
Ihmisistä 20 % on aina kaikkea vastaan, mutta kevät koittaa meille jokaiselle.

6.3.08
Paidat
"Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä."
1.3.08
Karkkipaperi
— Isoveli valvoo meitä lähes kaikessa. Siihen antavat nykytekniikan ihmeet kaikki mahdollisuudet, sillä tuskinpa kukaan pääsee pensaaseen piiloon noita kaiken näkeviä satelliitteja. Ei silti, ettei monissa asioissa tarvitakin valvontaa, sillä laittomuudet ovat helposti sikiävä synti. Silti on vaikea ymmärtää että suomalaisen lakritsipötkön karkkipaperi on uudelleen nimitettävä. Nyt sitä on sitten jo uudet paperit esitelty. Tänään kaupassa käydessä ostin kahden valmistajan pötköjä ihan vain siksi, että itsekin konkreettisesti huomioisin mistä tässä nyt sitten on kysymys. No toivottavasti uusi päällys paperikaan ei pötköä pahenna.
Uutinen
Uutinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)