16.10.26

MIELIPIDE

Uuvuttava mutta kiinnostava politiikka

Politiikka ja sen seuraaminen tuntuu usein raskalta. Vaikuttimia ja tasoja on niin paljon – aina paikallispäätöksenteosta maailmanpolitiikkaan.Kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Itse olen pysynyt erossa politiikasta ja seurannut sitä vain satunnaisesti. Silti se vetää puoleensa. Kotimaassa vaalitaisto alkaa pian kiehahtaa, ja taistelu pääministeripaikasta sekä hallitusvastuusta käy kuumana, vaikka seuraavaa hallitusta odottaa vääjäämättä raskas urakka.

Maailmanpolitiikkaa taas joutuu katsomaan etäältä ja usein vain ihmetellen. Miksi rakenteita halutaan hajottaa? Ukrainan ja Lähi-idän sodat sekä suuri hävitys nostavat pintaan kysymyksen siitä, kenen etua tämä kaikki palvelee. Samalla haavoittuvaisuus käy ilmi siinä, miten digitaalinen infrastruktuuri – kuten satelliittiyhteydet – valjastetaan sodankäynnin välineiksi. Tuntuu absurdilta, että miljoonien ihmisten kohtalo voi riippua parin päättäjän oikuista tai suuryhtiöiden intresseistä.
Kysymyksiä riittää, mutta tärkein niistä on: milloin ja millaisin ehdoin rauha saavutetaan?

Kestävä rauha ei voi syntyä pakottamalla uhria luopumaan alueistaan tai tulevaisuudestaan. Sellainen olisi vain väliaikainen aselepo ennen seuraavaa kriisiroihua. Lopullinen vastaus riippuukin siitä, kuinka pitkään länsimaat jaksavat seisoa arvojensa takana ja mitä ne ovat valmiita maksamaan omasta turvallisuudestaan.

 Ehkä juuri tämä kaikki tekee politiikasta samaan aikaan uuvuttavaa ja silti mahdotonta sivuuttaa. Vaikka etäisyyden ottaminen tuntuu usein ainoalta tavalta suojella omaa mielenrauhaa, politiikka tavoittaa meidät aina. Kotimaan vaalit määrittävät arkemme ja taloutemme puitteet, kun taas maailmanpolitiikan myrskyt päättävät sen, millaisessa maailmassa tulevat sukupolvet elävät. Pohdittavaa siis riittää, ja vastauksia joudutaan hakemaan vielä pitkään, ehkä ikuisuuden.    


AJATUS


Minulla on tämä työhuone ja tunti tai kaksi päivässä, en tiedä, mitä sanomalehdissä lukee. Tänä aamuna en tiedä, keitä ystäväni ovat, mitä olen velkaa tai mitä minulle ollaan velkaa.

Tämä on paikka, jossa voin yksinkertaisesti kokea ja tuoda esiin sen, mitä olen ja mitä voin olla. Tämä on luovan ajattelun paikka.

Saatan huomata, ettei tapahdu mitään. Mutta minulla on tämä paikka, ja kun käytän sitä, lopulta jotain tapahtuu.

15.10.26

TOIMINTA

 Miten blogitarinat ja -kuvat syntyvät

Kun kuljen kameran kanssa ulkona, kyse ei ole suorituksesta vaan havainnoista ja tekemisen tavasta. Olen muotoillut itselleni viisiaskelisen ketjun – eräänlaisen nuotion sytyttämisen prosessin – joka kantaa ensihavainnosta valmiiseen blogikirjoitukseen asti.

1. Kipinä (Virike)

En etsi pelkkiä postikorttimaisemia. Pysähdyn, kun jokin pienen pieni yksityiskohta kiinnittää huomion. Mutta kun katson siihen, käännän katseen myös hieman sivuun. Parhaat sytykkeet löytyvät asioista, joita ei heti huomaa: valon tuikkeesta oksiston raossa, maahan pudonneesta esineestä tai valon ja varjon leikistä.

2. Risukasa (Havainto)

Kerään muistiin raaka-ainetta. Nappaan valokuvan tai kuvasarjan eri kulmista ja sanelen saman tien muutaman ajatuksen puhekirjoituksella talteen. Annan aistien liikkua vapaasti. Miltä syksyinen valo näyttää, tunnenko tuoksuja, miltä pinnan rosoisuus tuntuu? Kyykistyn alas tai nostan kameran ylemmäs ja vaihdan näkökulmaa.

3. Savumerkit (Tulkinta)

Tässä vaiheessa annan mielikuvien ja muistojen leijua vapaasti. Kaksi asiaa, joilla ei ensisilmäyksellä ole mitään tekemistä keskenään, voivat kohdata. Polun varren lahopuu saattaa kytkeytyä eilisiltaiseen uutiseen tai vanhaan muistoon aikojen takaa. Savu kulkee minne tuuli sen vie, ja niin saa ajatuskin harhailla. Toisinaan savu kirveltää silmiä.

4. Hiillos ja sakset (Valinta)

Karsin turhan pois. Rajaan kuvan minimalistisesti tai ainakin harkitusti ja ”teroitan kynän”. Jos ensimmäinen ajatukseni on liian vakava, käännän sen pakinamaiseksi. Jos tarina rönsyilee liikaa, tiivistän sen – vaikkapa tankaksi tai haikuksi. Jätän jotain tahallaan sanomatta ja annan kuvan kertoa osansa.

5. Liekki (Toiminta)

Viimeistelen tekstin ja kuvan liiton. Hion muistiinpanoista tarinan, asetan valokuvan paikalleen, ja nuotio on valmis. Julkaisen postauksen blogiin. En selitä kaikkea puhki, vaan jätän aina tilaa lukijan omille ajatuksille ja oivalluksille.

Viritän nuotion
sammalvuode syksyinen
lämpö säteilee

23.2.26

Haiku-editori: Esikatselu & Tavulaskuri

Haiku-paja

Vangitse hetki paperille

0
0
0
Vinkki: Haiku on kuin valokuva sanoina. Keskity yhteen aistiin kerrallaan.
Tähän ilmestyy
sinun
haikusi...

27.12.25

 Ilotulitus: Perusohjeet, turvallisuusnäkökulmat sekä ideoita .

1. Tekniset perusasetukset (Digikuva-lehden -artikkelin pohjalta)

Jotta saa vangittua valojuovat ja värit oikein, unohda kameran automatiikka:

  • Kameran tuenta: Jalusta on välttämätön, sillä valotusajat ovat pitkiä. Käytä myös kaukolaukaisinta tai kameran itselaukaisinta (2s) tärähdyksen välttämiseksi.

  • ISO-arvo: Pidä alhaisena (ISO 100 tai 200), jotta kuvaan ei tule kohinaa ja värit toistuvat puhtaina.

  • Aukko (f-luku): Sopiva aukko on yleensä f/8 – f/11. Tämä pitää syväterävyyden laajana ja estää kirkkaimpien valojen "puhkipalamisen".

  • Valotusaika: Käytä Bulb-tilaa. Paina laukaisin pohjaan, kun raketti nousee, ja vapauta se, kun räjähdys on ohi (yleensä 2–10 sekuntia).

  • Tarkennus: Aseta tarkennus manuaalisesti äärettömään (tai tarkennettuun kohteeseen).

2. Kuvaa myös luovalla tekniikalla

Jos perinteiset räjähdykset on jo nähty, kokeile näitä:

  • Focus Pull (Tarkennusajo): Aloita valotus tarkennus epäterävänä ja käännä tarkennusrengas teräväksi räjähdyksen aikana. Tämä luo "kukkamaisia", tyvestä leveitä valojuovia.

  • Zoom-efekti: Jos käytät zoom-objektiivia, muuta polttoväliä (zoomaa sisään tai ulos) valotuksen aikana. Tämä luo dynaamisia, keskustasta säteileviä viivoja.

  • Heijastukset: Etsi kuvauspaikka veden ääreltä, lasijulkisivun läheltä tai kuvaa jopa lätäkön kautta. Heijastukset tuplaavat värien määrän ja tuovat sommitteluun syvyyttä.

  • Musta pahvi -tekniikka: Jätä suljin auki (Bulb) ja peitä objektiivi mustalla pahvi levyllä räjähdysten välissä. Näin voit kerätä samaan kuvaan useita eri puolella taivasta tapahtuvia räjähdyksiä ilman, että taivas ylivalottuu.

  • Yhdistä maisemaan: Älä kuvaa vain taivasta. Ota mukaan ympäristön siluetti, ihmishahmoja (siluettina) tai etualan puita antamaan mittakaavaa.

3. Varaudu

Innostus ei saa ajaa turvallisuuden edelle:

  • Suojalasit: Vaikka katsoisit etsimen läpi, käytä suojalaseja. Kipinät ja hylsyt voivat lentää yllättävän kauas.

  • Turvaetäisyys: Pysy riittävän kaukana ampuma paikasta. Tämä on paitsi turvallista, myös  parempi: laajakulmalla saa enemmän taivasta ja ympäristöä kuvaan.

  • Olosuhteet: Varaudu pimeään ja kylmään. Otsalamppu on välttämätön kameran säätöjen näkemiseen, ja vara-akut kannattaa pitää taskussa lämpimässä (pakkanen tyhjentää ne nopeasti).

  • Ympäristö: Huomioi muut ihmiset ja lemmikit. Älä sijoita jalustaa kulkuväylille, joissa joku voi kompastua siihen pimeässä.


15.12.25

 

🎅 Joulubudjetti:
Pakina taloudellisista pyhistä

1.  Aatonaaton Aamen

Hyväksytään tosiasia: Meillä on rahaa vähemmän kuin Joulupukin säkissä lahjoja, ja se on täysin okei. Laitetaan budjetille katto, sanotaan vaikka 200 euroa, eli summa, joka tuntuu kohtuulliselta. Tämä ei ole vain budjetti, se on taloudellinen turvaraja. Se takaa, että tammikuussa ei tarvitse syödä pelkkää korppua ja näkkäriä.

Tämä (X) euroa on pyhä ja ylittämätön. Se on raja, jonka ylittäminen tuntuu samalta kuin jos Joulupukki peruisi kokonaan käyntinsä aattona.
Kun olet asettanut rajat, olet valmis siirtymään seuraavaan ja tärkeimpään vaiheeseen.

2. Hengen lahjat, ei Prisman lahjakortti

Tässä kohtaa syntyy suurin osa joulun rahan reiästä. Miten välttää se?

Muutetaan lahjan määritelmä!

Paluu perusteisiin: Sovitaan perheen kanssa etukäteen, että tänä vuonna lahjat ovat itsetehtyjä, käytettyjä, kokemuksia tai...

  • Aika on rahaa: Anna lahjaksi aikaa. Kirjoita "lahjakortti" vapaaehtoisista lumitöistä tai lupauksesta kokata illallinen tammikuussa. Ehkä kirjaston ilmais hyllystä löytyy kiinnostava kirja?

Nämä ovat lahjoja, jotka vaativat vain kekseliäisyyttä, mutta ne kasvattavat arvoaan ajan myötä.

Salaisuus: Kukaan ei oikeasti tarvitse taas sitä uutta sukkaparia tai vatkainta, jota käytetään vain kerran. Kaipaamme vain huomiota ja yhteydenpitoa!

Muistutan tässä kohtaa, että lahjojen käärepaperiin sijoitettu summa on usein täysin turhaa. Niihin voi käyttää vanhoja ”Suomen Kuvalehtiä”, juuttinarua ja luonnosta kerättyjä käpyjä. Tällaiset kääreet näyttävät trendikkäiltä, tuntuvat hyvältä, ja maksaa 0 euroa.


3. Juhlaruoka on yhteisöllisyyden ylistys

Jouluaterian ei tarvitse sisältää kaikkia herkkuja.

  • Nyytit: Järjestä nyyttikestit. Pyydä jokaista osallistujaa tuomaan yksi osa ateriaa. Sinä teet esimerkiksi rosollin, joku muu tuo kinkkusiivut, ja minä teen kotikaljan. Kustannukset jakautuvat, vaiva puolittuu, mutta ilo moninkertaistuu.

  • Jäännösten käsittely: Suunnittele ruokalista niin, että jämät ovat osa seuraavan päivän ateriaa. Joulukinkusta tulee kinkkukiusausta, ja perunoista voi tehdä paistosta. Tämä on tehokasta, ekologista ja säästää rahaa.

4. Aktiviteetit ovat aikaa, ei rahaa

Tämä on avain siihen, ettemme uppoudu siihen ajatukseen, että ainoa tapa huomioida on kuluttaa rahaa.

  • Ulkoilu: Laita villasukat jalkaan ja kamera kainaloon: lähdetään luontoon. Talvinen kävely on 0 euron hupia, joka kuluttaa kaloreita ja kirkastaa ikääntymisen uuvuttaneen mieltä.

  • Perinneillat: Järjestetään korttipeli-ilta – mutta ei rahapeliä (0 euroa), tai joululaulujen yhteislaulua karaoke-laitteilla.

  • Itse tehdyt joulukoristeet: Käytä aikaa askarteluun. Tee kuusenkoristeita paperista, leivo taikinasta tai tee kuivatuista hedelmä viipaleista 1950-luvun malliin.

Joulubudjetti
voisi olla pienempi
Joulumielellä!

Vain AIKAA!, ei rahaa.



3.3.25

Perspektiivi

Matalalta maan, 
katse nousee taivaisiin
ja pienuus kasvaa.