TOIMINTA

 Miten blogitarinat ja -kuvat syntyvät

Kun kuljen kameran kanssa ulkona, kyse ei ole suorituksesta vaan havainnoista ja tekemisen tavasta. Olen muotoillut itselleni viisiaskelisen ketjun – eräänlaisen nuotion sytyttämisen prosessin – joka kantaa ensihavainnosta valmiiseen blogikirjoitukseen asti.

1. Kipinä (Virike)

En etsi pelkkiä postikorttimaisemia. Pysähdyn, kun jokin pienen pieni yksityiskohta kiinnittää huomion. Mutta kun katson siihen, käännän katseen myös hieman sivuun. Parhaat sytykkeet löytyvät asioista, joita ei heti huomaa: valon tuikkeesta oksiston raossa, maahan pudonneesta esineestä tai valon ja varjon leikistä.

2. Risukasa (Havainto)

Kerään muistiin raaka-ainetta. Nappaan valokuvan tai kuvasarjan eri kulmista ja sanelen saman tien muutaman ajatuksen puhekirjoituksella talteen. Annan aistien liikkua vapaasti. Miltä syksyinen valo näyttää, tunnenko tuoksuja, miltä pinnan rosoisuus tuntuu? Kyykistyn alas tai nostan kameran ylemmäs ja vaihdan näkökulmaa.

3. Savumerkit (Tulkinta)

Tässä vaiheessa annan mielikuvien ja muistojen leijua vapaasti. Kaksi asiaa, joilla ei ensisilmäyksellä ole mitään tekemistä keskenään, voivat kohdata. Polun varren lahopuu saattaa kytkeytyä eilisiltaiseen uutiseen tai vanhaan muistoon aikojen takaa. Savu kulkee minne tuuli sen vie, ja niin saa ajatuskin harhailla. Toisinaan savu kirveltää silmiä.

4. Hiillos ja sakset (Valinta)

Karsin turhan pois. Rajaan kuvan minimalistisesti tai ainakin harkitusti ja ”teroitan kynän”. Jos ensimmäinen ajatukseni on liian vakava, käännän sen pakinamaiseksi. Jos tarina rönsyilee liikaa, tiivistän sen – vaikkapa tankaksi tai haikuksi. Jätän jotain tahallaan sanomatta ja annan kuvan kertoa osansa.

5. Liekki (Toiminta)

Viimeistelen tekstin ja kuvan liiton. Hion muistiinpanoista tarinan, asetan valokuvan paikalleen, ja nuotio on valmis. Julkaisen postauksen blogiin. En selitä kaikkea puhki, vaan jätän aina tilaa lukijan omille ajatuksille ja oivalluksille.

Viritän nuotion
sammalvuode syksyinen
lämpö säteilee