30.1.08

Kulutus maksaa

Nyt se on tiedossa, että pöytätietokone kuluttaa paljon sähköä. Ei ihan vähäinen kulutus olekaan sillä se on uutistietojen mukaan noin 1000 kilowattia. vuodessa. Tähän tulee lisäksi ASDL-yhteys, joten tietokoneen käyttö maksaa minulle kuukaudessa aika tarkkaan 61 euroa.

Tällä hinnalla voisin ostaa esimerkiksi 50 litran tankillisen dieseliä kuukausittain. Onko tietokoneen käyttö ekologisempaa, kuin naftan polttaminen autolla ajellessa? Aika paljon turvallisempaa ainakin on istua tietokoneen ääressä verrattuna tieliikenteen vaaroihin. Tietokoneen käyttö voi antaa enemmän, kuin tarpeeton huviajo maanteillä. Sen toki haluan nyt oppia, että sammutan tästä lähtien tietokoneen niiksi ajoiksi, jolloin en ole näppylöiden ääressä. Onneksi kone käynnistyy nyt aika nopeasti, kun tänään siivosin pois sellaiset turhat ohjelmat, jotka käynnistyivät kun apparaattiin laitoin virran. Uskomattoman paljon siivous nopeutti latautumisaikaa.

Hirmuisen hyvä, että tällaisia kulutustutkimuksia on olemassa, sillä kyllä ne pistävät ajattelemaan. Voisinhan minä vielä säästää lisää, jos ilmoittaisin operaattorille, että haluan alentaa laajakaistan nopeutta, mutta annan sen säästön jäädä vielä odottamaan, sillä olen niin tottunut tähän nopeaan yhteyteen.

Sitäkin pitää harkita, josko seuraava tietokoneeni olisi kannettava, mutta koneen vaihto ei ole nyt ajankohtaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti