19.2.08

Kuntaliitos

Nyt on sitten varmistunut uuden Jyväskylän syntyminen vuoden 2009 alusta lukien. Eihän siinä enää ollut mitään yllättävää. Tietysti on joitakin henkilöitä jotka vastustavat lähes kaikkea muutosta. Kuntien suureneminen on luonnollista kehitystä, joka pitää nähdä hyvänä kehityksenä. Nyt on vain keskityttävä siihen, että uusi suurkaupunki toimii kitkattomasti ja taloudellisesti. Suuruudenhulluutta on vältettävä ja pidettävä järki uusia hankkeista suunnitellessa. Vaikka maksajia on nyt enemmän, se ei saa johtaa siihen, että hankkeita toteutetaan kustannuksista välittämättä. Uuden kaupungin tulee olla kustannustehokkaampi kuin kolme erillistä kuntayksikköä.

Syksyllä valittava uusi valtuusto ja kaupunginhallitus tulevat saamaan todella haasteellisen tehtävän. Uskoisin, että heidän ja viranhaltijoiden päätöksiä tullaan seuraamaan entistä tarkemmin kaikkien uuden kaupungin asukkaiden toimesta. Toivottavasti vaalessa valitaan valtuustoon, vain asiansa osaavia ja yhteisistä asioista kiinnostuneita luottamushenkilöitä.

Näin Maalaiskuntalaisen kannalta liitos tuskin tuo mitään negatiivista, sillä Jyväskylän Maalaiskunnan ja -kaupungin yhteistyöllä on jo vankka pohja, jolle on hyvä perustaa. Suurempi yksikkö on aina tehokaampi, jos sen johto toimii taitavan osaavasti. Jyväskylän vahvuuksien kehittäminen jatkunee ja siitä hyötyy myös laaja Keski-Suomen maakunta kaupungin ympärillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti