8.5.09

Telvisioluvasta mediamaksuun

Televisioluvasta on sitten tulossa mediamaksu. Muutos vaikuttaa vähäiseltä, joskin se on alentuessaan sinänsä oikean suuntainen, kun TV:n katselu muuttuu edullisemmaksi. Ei telkkari ole mitenkään halpa kuitenkaan, koska tarvitaan suhteellisen kalliit laitteet jotka kaiken muun lisäksi kuluttavat kallista sähköä.

Minulle sattui huono onni siinä mielessä, kun vaihdoin telkkarin nykyiseen juuri ennen taulutelevision markkinoille tuloa. Ensimmäisen digiboksin hankin heti kun ne tulivat kauppoihin. Se vuonna 2002 ostamani boksi vaihtui tällä viikolla uuteen tallentavaan. Nyt heikoin lenkki on putkitoosa, joka on vielä ihan käyttökelpoinen. Mielellään siitä katsoisi valokuvia, mutta putkimallien resoluutio ei tee kuville mitenkään oikeutta.

Tallentavan digiboksin käyttöä olen harjoitellut muutaman päivän. Perusasiat on nopeasti opittavissa, mutta ei tuo boksin käyttöliittymä saa minulta erityiskiitosta. Miksi monet toiminnat ovat niin monien näppäinten takana? On aivan varmaa, että henkilö joka vain satunnaisesi siirtelee ohjelmia kansioiden välillä tai leikkelee turhaa roskaa arkistoimistaan ohjelmista, joutuu toistamiseen turvautumaan käsikirjaan.

Digiboksi on tavallaan tietokone, jossa voisi olla kaukosäätimen lisäksi vaikka suoraan USB liitäntään tökättävä tietokoneen näppäimistö jolla voisi helpommin tehdä kaiken tarvittavan. Voisihan tuohon värkkiin liittää läppärin verkkokaapelin kautta, mutta kun ei sellaista satu olemaan.

Viime viikon Suomenkuvalehdessä Leena Sharma kirjoitti kolumnissaan, että ”TV on eläkeläisen paras ystävä”. Siitä olen eläkeläisenä vahvasti eri mieltä, sillä minulla on monta paljon parempaa ystävää kuin televisio. Tämä tietokonekin menee kirkkaasti telkun ohitse, samoin kuin oikeat ystävät ja kirjat. Niin ja aika, joka on minun paras ystäväni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti