28.12.08

Sunnuntaisin suljettuna

On hyvä, että minulla ei ole mitään sananvaltaa siihen ovatko kaupat sunnuntaisin auki tai kiinni. Jo olisin diktaattori, ja kauppojen aukiolo olisi päätettävissäni, niin joutuisivat ne ilman muuta pitämään ovet kiinni tämän yhden päivän viikossa.

Olen seurannut ennen Joulua väentungosta lähimarketissa, enkä voi kuin ihmetellä miten runsaasti kaupoissa on ollut asiakaita. Olen toki itsekin käynyt oikein paikanpäällä sen toteamassa, mutta enemmän olen seurannut autojen paljoutta pysäköintialueilla. Tänäänkin parkkialue näyttää olevan hyvin täynnä. Ehkä siellä on jo alennusmyynnit käynnissä ja hätäisemmät hamstraavat parhaita päältä. Niin tai näin olen edelleen sitä mieltä, ettei sunnuntai aukiolo ole tarpeellinen, sillä kyllä ruoka ja muut hankinnat voi suunnitella siten ettei sunnuntaina tule hätä käteen. Turvana kun on vielä tienvarsien huoltamot ja pienemmät kaupat, jotka saavat olla avoinna sunnuntaisin.

2 kommenttia:

  1. Voi kunpa olisit diktaattori - ainakin tässä asiassa. ;)

    VastaaPoista
  2. where you come from!

    VastaaPoista