Kävely lienee eräs ihmisen alkuperäisistä taidoista, siksi se kait tuntuu edelleen luonnolliselta, vaikka ihminen on keksinyt kaikenlaisia korvaavia liikkumismuotoja kävelemisen lisäksi.
Iän lisääntyessä, nopeat liikuntamuodot, kuten juoksu, hölkkäkin ja hiihto jäävät vähemmälle, mutta kävely säilyy. Sen erinomaisia hyviä puolia on mm. se että vauhti ei häiritse, vaan jää aikaa seurata tapahtumia ympärillään. Kelit ovat aina kävelyyn suosiollisia. Kävelijä ehtii kuunnella alkavan kevättalven lintujen sirkutusta puissa ja pensaissa.
Minulle kävely on tärkein liikuntamuoto, jota harrastan lähes päivittäin, ellei ole pakottavaa syyttä jättää sitä väliin. Ei se semmoinen pakkomielle ole, etten voisi jonakin viikkona jättää päivän ehkä parikin vähemmälle. Yleensä kävelen viikoittain keskimäärin 50 kilometriä. Vuodessa se on uskottaman paljon. Kävelymatka luonnossa on siinä mielessä fakta, koska käytän sen varmentamiseen melko luotettavana pidettyä askelmittaria.Metsässä poluilla kävely on mukavaa, koska polut ovat muita kävelyreittejä harvemmin liukkaita ja polulla keho, nilkat ja lantio saavat mukavasti monipuolisempaa liikettä, kuin asvaltilla kävellessä. Halutessaan voi pysähtyä mäen laelle vain katselemaan ja ajattelemaan ”sinisiä” ajatuksia.
Monipuolisuudesta toki on voitava nauttia siksi hyvin usein jaakin kävelyni kahteen päivittäiseen jaksoon, toinen sauvojen kanssa luonnossa ja toinen lenkki hoidettuja jalankulkuväyliä käyttäen.
Itseltäni voin kysyä miksi en hiihdä talvella? En vain jostain tuntemattomasta syystä pidä siitä, ja kävelemään pääsen heti omasta pihasta lähtien. Autoa tähän liikuntaan ei tarvita, joten ei saastuteta luontoa.
Vaimo ei aina ehdi mukaani kävelylle, joten olen harkinnut lenkkikaverin hankkimista. Sen tulisi olla sellainen aktiivinen, joka olisi aina valmis lähtemään. Olen miettinyt, että Pinseri saattaisi olla sopiva koirarotu metsässä kulkijan kaveriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti