26.12.09

Joutuuko Joulu taas unholaan


Mukava Tapaninpäivä alkaa hämärtyä, eikä tänään kovin valoisaa ollutkaan. Joulu oli perinteinen myös säiden puolesta, sillä hanget ja nietokset alkoivat saada jo paksuutta, ja oli pakkastakin ainakin riittävästi.

Ettei koko Joulu suoraan painuisi unholaan, on siitä hyvä tallentaa muistoja oman mielen lisäksi myös muina tallenteina. Erilaisia tallennusmuotoja on paljon muitakin, kuin teksti ja kuva, sillä onhan video- ja äänitallennusmahdollisuus käytössä.

Harmillista on vain se, ettei noita vanhojakaan tallenteita kovin usein tule mieleen palautettua. Vanhat albumit ja ennen kaikkea suuret diakuvavarastot jäävät aika vähille. Kait se on laiskuutta, ettei viitsi virittää valkokangasta ja etsiä projektoria kaapista, kun kaiken lisäksi vielä osa dioista pitää ottaa laatikoista kaseteille ja vähän pölyäkin puhdistaa.

On minulla oikea diaskannerikin, mutta se on jäänyt todella vähälle käytölle, kun on mokoma niin hidas. Nyt olen alkuvuodesta vaihtamassa tietokonetta melko tehokkaaseen, joten olisikohan sitä vanhaa skanneria nopean koneen kanssa mukavampi käyttää. Niin ja siinähän on SCSI liitäntä, joten on sekin kortti pitää siirtää uuteen koneeseen.

19.12.09

Aamulla


Yksin aamu-aterialla

17.12.09

Pakkasta – 22,8°C


Takan kylki kylmää hohkas,
kun aamulla Pakkanen paukkui.
Puut Ladon takkaan
päälle tulitikun nakkaan.

Palavavat Salavat ja roskat
liekit ahnaat tarttuvat puihin
Lämpenee jo kylki takan
Tulikivi säilöö puhdin.

Kohta vain on kekäleet
tuhkaks paloi Kuivat klapit.
Arina, jo aivan musta
on aika teljetä savupelti.

Jos ois huomenna Yhtä kylmä
laitan takkaan koivupuita.
Energiassa ISO ERO
koivua Eivät muut puut voita.
© Savu

12.12.09

Illan pimetessä



En ainakaan minä voi väittää, etteivät nämä joulukuun lyhyet päivät vaikuttaisi myös omaan vireyteen. Laiskuus iskee, vaikka ajatus olisi lähteä uimahalliin tai muuten vain lenkille. Kameran kanssa vähävaloisat latteat päivät eivät juuri innosta ulkona kuvaamaan. Toisin on asutuskeskuksissa iltaisin ja yöllä, kun tuhannet valopisteet loistava pimeään yöhön. Leudot illat ovat mukavia yökuvien ottamiseen, sillä nyt eivät edes näpit palele jalustaa ja kameran asetuksia viritellessä. Olen huomannut että suunnistajan otsalamppu on hyvä apuväline, jonka valossa voi asetella kameran säädöt kohdalleen ja voihan tehokkaasta otsavalaisimesta olla apua kohteen valaisuunkin.

9.12.09

Kyltti vaihtuu


Ei vielä Jouluksi, mutta varmaan heti alkuvuodesta saamme Palokkaan Prisman, kun Euromarketin kyltit vaihdetaan Keskimaan merkkeihin. Suunnilleen samalla tontilla oli vielä seitsemänkymmenluvun lopulla Keskimaan pikkukauppa vanhassa talossa. Paljon on maisema muuttunut noista ajoista, jolloin alueella oli myös Jyvässeudun sähkölaitos.
Saarijärventien toiselle puolelle on lehtitietojen mukaan tulossa K-Raudan viereen uusi Citymarket, joten on tässä vieressä sitten mukava asustaa ja käyttää noiden suurten lähikauppojen erikoistarjouksia,  bonuksia ja plussapisteitä.