27.4.07

Kansallinen veteraanipäivä



Tänään on kansallinen veteraanipäivä, jolloin Koko Suomessa liputetaan sotiemme veteraanien kunniaksi.
Lapin sodan päättymispäivää on juhlistettu vuodesta 1987 alkaen Kansallisena veteraanipäivänä, rauhan arvoa muistaen.

24.4.07

Oliko Jeltsin suurmies

Jos, vastaan yhdellä sanalla niin, minun milestäni, OLI! Jeltsin jää myös historiaan suurmiehenä, jonka suurin ansio on neuvostovaltion hajoaminen. Se positiivinen kehitys, joka näkyy esimerkiksi Pietarissa tänään, on hänen aikaansaamaansa. Siitä Pietarilaiset saavat olla kiitollisia. Toisin Venäjän täydellinen sopeutuminen kapitalistiseen järjestelmään vie kauan. Sillä on myös joitakin haittavaikutuksia, koska neuvostojärjestelmästä poisoppiminen vie joillakin aikaa. Eräsissä tapauksissa siihen kuluu ainakin yksi miespolvi.
Positiivinen kehitys näkyi katukuvassa ja myös Pietarin ihmisissä. Hyvä näin. Meillä on todellinen metropoli lähinaapurissa, joka on myös Suomelle hyvä asia. Annetaan kaikki kunnia Boris Jeltsinille!

18.4.07

Aforisminpäivä

  1. Miksi sateet tulevat yleensä kuuroina?
    —Siksi että sade tulee mielestämme lähes aina väärään aikaan.
  2. Ihminen ei ole ainut älykäs eläin!
    — Jos et usko kysy delfiiniltä, jos ymmärrät sen kieltä.
  3. Tanssiva ihminen pörrää keskimääräistä enemmän.
  4. Naisten mielestä tasa-arvoista on se, että he saavat viimeisen sanan.
  5. Pidin paljon työstäni!
    —Parhaiten huomaan sen nyt, nauttiessani työni tuloksista eläkkeellä.

16.4.07

Jäidenlähtö

En tiedä sitä, ovatko jäät lähteneet Palokkajärvestä eilen vai tänään. Aikaisesta jäidenlähdöstä on kuitenkin kysymys. Kesä näyttää tulevan todella suurin harppauksin, vai onko vielä odotettavissa jotain, joka viivästyttäisi kesän saapumista. Luonto kaipaa ainakin sadetta. Toivottavasti saamme pian puhdistavia kesäsateita.

15.4.07

”Näin sävel soi askelten…”

Tikkakosken lukion auditoriossa oli tänään Tikkakosken naislaulajien kevätkonsertti. Oikein hyvälle tuulelle siellä tuli, pirteää laulua kuunnellessa, ja kahvitkin vielä.
Laulut oli teemoitettu vahojen esineiden ympärille, joita oli koottuna näyttelypöydälle, mukava idea sekin. Vanha riimu puuttui, mutta sentään länget ja olkihattu ym. olivat paikalla.
Olihan siellä muitakin palokkalaisia kuin bloginpitäjä.

13.4.07

Tänään

Kiersin lyhyen lenkin metsässä. Kuljin ensinnä paikallistietä ja erkanin siitä järvenrantaan ja sähkölinjalle. Pätkän matkaa kävelin omaa polkuani, jota vain minä ja metsän eläimet käytämme. Lintujen laulu kuusikossa, on huhtikuussa jo kirkasta, en tunne niitä kai9kkia, mutta uskon niiden tuntevan minut. Kaksi joutsenta ui laiturin vieressä. Variksia jäällä ja sorsia lipuu joutsenten seurassa. Pysähdyn hetkeksi katselemaan lintuja kuusen suojasta. Jatkan kävelyä rantapolkua omakotialueelle ja asvaltoidulle jalkakäytävälle. Menen vilkkaan tien ylitse raivatulle hiihtoladun väylälle. Nousen mäen laelle ja katselen miten metsuri on raivannut kuusentaimikon siistiksi.
Peura juoksi kevyesti polkuni ylitse. Sen menosta ei kuulu risahdustakaan ihmettelen, miten nopeasti se taas hävisikään keväiseen metsään. Tulen pellolle, jossa on leskenlehtiä, ne kukkivat terhakoina. Kävelen kotiin, miettinen miten ainutlaatuisen erilainen tämä lenkki on joka hetki.

11.4.07

Oravanpyörä

Uskommeko koko ihmisikämme Joulupukkiin, joka tuo meille kaiken haluamamme olemme sitten lapsia, nuoria, aikuisia, työllisiä, työttömiä, sairaita tai terveitä, eläkeläisiä, duunareita tai yrittäjiä.
Pidämme kiinni elintasosta kaikin keinoin, joka sekään ei riitä vaan aina vuosittain ostovoiman tulisi nousta, aina pilviin saakka.
Koemme pienenkin taantuman tai vähäisen veronalennuksen tai pienen palkankorotuksen loukkauksena itseämme kohtaan. Kaikkiaan meillä suomalaisilla menee vähintäänkin hyvin, pidetään vertailuna mitä tahansa kansainvälistä mittaria. Monilla on varaa ylellisyyksiin ja luonnonvarojen piittaamattomaan tuhlaamiseen. Ajamme kalliilla saastuttavilla autoilla, teemme ulkomaanmatkoja, syömme enemmän kuin kehomme kuluttaa ja kaiken lisäksi tuhlaamme kaatopaikoille, jopa elintarvikkeita. Kaikesta pahinta on se, että useimmat eivät varmaan tule ajatelleeksi miten hyvin omat asiat keskimäärin ovat.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Miljoonia%20kiloja%20ruokaa%20heitet%C3%A4%C3%A4n%20vuosittain%20roskiin/1135226474819

Takatalvi

Kevään tullessa hyvä- ja pahatuuli taistelevat, vaan hyvä se pahanilman poikkeuksetta voittaa ja kesä koittaa. Tänä vuonna kevään tulo taisi pyrkiä aivan liian aikaisin, vaikka ilmastonmuutos sitä edistää.
Jo monet kesävaatteissaan lämpimiä ottaa, mutta on takatalvi vuosittain sentään koettava. Parempi on, kun lumet satavat ajallaan eikä Juhannuksena sitten palella.

10.4.07

Keväällä


Pääsiäinen on ohitettu, onko nyt sitten takatalvi tai muuten vain viileämpi kausi. Oikeastaan kaikki säät ovat hyviä, kun vain sopeuttaa sopivasti oman toimintansa säähän.
Pääsiäisenpyhinä monet ovat ulkoilleet, kuten minäkin. Taivalsin joitakin luontopolkuja. Kevään ensimmäiset sinivuokotkin olivat jo täydessä terässä. Tosin paikka oli Palokkaa eteläisempi, mutta kuitenkin Suomessa niitä ihailin.
Ajoin Helsingin suunnasta Keski-Suomeen Vääksystä Pulkkilanharjua Sysmään, Luhankaan ja Korpilahdelle. Välillä pysäytin auton tienvarteen ja vain katselin maisemia. Ei ollut tuolla tiellä ruuhkaa, sai täydessä rauhassa körötellä.
Katselin myös tienvarren postilaatikoita. Ne ovat sitten erilaisia joka paikassa. Tuon reitin varrella on paljon mökkiasutusta ja se vaikuttanee myös postilaatikkokulttuuriin. On hienoja luomuksia ja sitten niitä hällä-väliä laatikoita.

Suomi on kaunis maa kaikilla säätiloilla, mutta etenkin keväällä.

6.4.07

Rauhallista Pääsiäistä


Uusia savumerkkejä Pääsiäisen jälkeen.

5.4.07

Opettelu säästää harmeilta

Nykyinen elämä on teknistä, sillä päivittäin käytetään televisiota digibokseineen, puhelimia, kameroita, tietokonetta ja lukemattomia muita laitteita. Jokaisen laitteen mukana on yksityiskohtainen käyttöohje, mutta kuinkahan moni sen jättää lukematta?
Jos laitteen käyttöohjeet on laiminlyöty, on lähes ”satavarmaa”, että vehkeen ominaisuudet ovat vajaakäytössä. On monia kalliita puhelimia, joista vain perusominaisuudet ovat hallinnassa. Jos näin on, kannattaako sellaisen ihmisen hankkia esim. yli 200 € hintaista kännykkää.
Kaikissa digikameroissa on monia tarpeellisia ominaisuuksia, joista perusasioita ovat ainakin kortille tallentuva kuvakoko, Kameran toiminnan herkkyys, joka ennen paremmin tunnettiin filminherkkyytenä. Menuvalikossa on lisäksi monia aihekohtaisia ohjelmia ja paremmissa laitteissa myös manuaaliset säädöt. Kuinkahan monelle nuokin ominaisuudet ovat ”hebreaa”.
Joskus kuvaajalla on niin kiire, ettei ehdi alkuunkaan katsoa miten kuvan ottaessaan rajaa, tai ei ehdi odottaa, että automaatti tarkentaisi pääkohteeseen.
Jotenkin nämä laitteet toimivat, nappia painaessa, mutta lopputulokseen ei välttämättä ollakaan tyytyväisiä. Ainakin rahaa on mennyt paljon hukkaan, jos laitteen ominaisuuksista käytetään vain murto-osaa.

Kertauksen vuoksi otan taas muutamat manuaalit esille.

4.4.07

Joutsenet

Nelostien varrella Palokkajärven sulassa, muutamat joutsenpariskunnat ovat jo viikon päivät olleet taukopaikalla. Olen vilkuillut niitä auton ikkunasta, moottoritietä ajaessani. Pitäisi niitä
pysähtyä kuvaamaan, mutta eihän siinä ole moottoritien laitaan mahdollista pysähtyä. Siihen on oikein tultava pelkästään kuvaamista varten.
Tänään sitten kävelin vastatuuleen Palokasta kaupunkiin päin, on se vaan iso mies aikamoinen purje, sen huomaa parhaiten tuulta vastaan taivaltaessa.
Kaukana olivat joutsenet, lähes minun objektiivini ulottumattomissa. Niin ja sen jalustankin jätin kotiin, koska en halunnut sitä kantaa. Takatalven valoakin oli niukasti, joten olisi jalusta ollut tarpeen. Toivottavasti joutsenet viipyvät vielä pitkään Palokkajärvellä, jos vaikka tuonnempana kuvaus paremmin onnistaisi.

3.4.07

Kauppa kannattaa

Jyväskylän seudulle pukkaa uutta myymälätilaa oikein reippaasti. Eilen julkistettiin Skanskan hanke Seppälä kauppakeskuksesta. Aikaisemmin on puhuttu Keljon ja Palokan hankkeista.
Tavarasta ei ole ainakaan pulaa, eikä kaupungin keskustaan tarvitse ajaa, ellei nyt sitten halua pitää Seppälää keskustan etupihana. Tosin monina päivinä Prisman seutuvilla saa katsella hetken pysäköintipaikkaa, mutta keskustan parkkitaloissa on aina tilaa.
Jyväskylä city rauhoittuukin, kun sinne ei tarvitse mennä enää oikeastaan minkään tärkeän asian vuoksi. No jaa; keskustan tutussa parturissa olen vielä asioinut ja joskus käyn torikahvit juomassa.

2.4.07

Videoharrastus

Jyväskylän maalaiskunnan videokuvaajat Monitori Ry:n maanantai kokoontumisen aiheena olivat uudet HD videokamerat. Niitä esittelivät jyväskyläläisen Avecomin pojat.

Uudet laitteet ovat teknisesti mainioita, mutta laadulla on myös hintansa. Totesimme, että aika hyvää teräväpiirtolaatua saa jo noin 4000 euron kameralla, mutta tänään esillä ollut kallein kamera oli JVC GY-HD201E, joka on noin 10 000 € hintaluokasta.

Kameran valinnassa ratkaisee paljolti käyttötarkoitus ja jossain määrin ostokuumeen korkeus sekä myös innostus harrastukseen.

Kuvassa on yhdistyksen sihteeri Paavo (Aku) Kärkkäinen kokeilemassa Canon XH A1 kameraa

1.4.07

EU erehtyy

Sunnuntai aamun Keskisuomalainen kertoo kahden palstan uutisessaan miten ”EU aikoo panna kiertävät trullit ahtaalle”.

Taitaapa EU iskeä tässäkin asiassa kirveensä kiveen, sillä trullien voima on aivan jotakin muuta mihin EU voisi jotakin vaikuttaa. Taikuudella, ja tässä tapauksessa vain hyväntahtoisilla taioilla on niin raju voima, että ei siihen mikään komissaarisetä mahda mitään. Tänä aamuna haastatellessani Tildaa ja Meeriä sekä Joonaa, Jennaa, Jonnaa ja muitakin Palokan pikku trulleja, he eivät ottaneet hassua uutista kuuleviin korviinsa, eikä heidän hymynsä tästä hyytynyt. ”Vitsa sulle ja palkka mulle”, toteutui ja niin se tulee toteutumaan myös tulevaisuudessa. Varmaankin EU ja Keskisuomalaisen toimittajat tulevat kuulemaan tänään kunniansa.