2.3.07

40270 Palokka

Palokkaa on Jyväskylän maalaiskunnan pohjoispuolella nelostien kahta puolta. Palokka on voimakkaasti kasvavan kaupan- ja luonnonläheisen asumisen alue. Meillä palokkalaisilla on lyhyt matka järvien rannoille, luontoon, tien päälle ja lentokentälle. Julkiset yhteydet ovat hyvät kaikkiin suuntiin.

Rekisteröityä asutusta täällä on ollut 450 vuotta vuodesta 1554 lähtien, jolloin viralliset ensimmäiset palokkalaiset on kirjattu. Nykyisin
Palokassa asuu yli 10 000 ihmistä. Historiatieto kertoo Palokka nimen olevan peräisin kaskenpoltosta ja tulee palokki sanasta. Palokilla tarkoitettiin kaskenpolton loppuvaihetta.
Palokka kehittyy mm. vilkkaana kauppapaikkana kun mm. Kodin Terra ja ABC huoltamo rakennetaan nelostien varteen. Jotakin täältä puutuukin ja omasta näkövinkkelistäni soisin saavamme lukio, kirjasto- kansalaisopistohankkeen jälkeen uimahallin.

Niin ja vaalien lähestyessä paikallisia kansanedustajaehdokkaita Palokasta on kaksi ehdolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti