Syyspäivä

Tänään ennen puoltapäivää aurinko kurkisti pilvien lomasta. Läksin metsään ja etsin vielä vähän lisää suppilovahveroita. Aurinko paistoi; kaukana rinteessä hohtavat ruskan värittämät haavat ja koivut. Sinne, siellä voisi olla noita herkkusieniä. Autoni saa odottaa pienen kylätien varrella. Kävelen vaihtelevassa maastossa eteenpäin. Nousen mäelle, ja sen laelta näen erilaisen mäen ja tuolta näkyy pieni järvi.

Korppi lentää hiljaisten kuusten yllä, mutta muita lintuja ei näy, ei kuulukaan. Rinteillä on paikoin isoja kiviä, pyöreitä ja sileitä ja päältä sammaleisia, jääkauden jäätiköt ovat hioneet ne, ja sinne ne jäävät. Edessä on suota. En mene sinne kastelemaan kenkiäni.

Täällä rinteellä voin kävellä tuntikausia, hengittäen raikasta ja kosteaa syysilmaa. Syksyn sää vaihtelee tunnista toiseen, mutta metsä pysyy samana, se vaihtaa vain väriään, eikä ole olemassa väriä, jota ei esiintyisi päivän aikana.

Sienet, oli niitäkin, mutta tuskin enempää kuin yksi pannullinen, mutta olen tyytyväinen siihen.