Laiturilla

Ei ole ahvenen elämä helppoa kesälläkään, kun kaikenlaista koukkua, viehettä, jigiä ja mormuskaa on nenän edessä. Sitten on vielä syöttinä taikinaa, tahnaa ja matoja. Voi siinä olla ahven tuskissaan, kun on nälkä eikä tiedä mistä on tulossa koukku leukaan.

Monimutkaiseen järjen ja tunteen väliseen taisteluun joutuu ahven, sillä jotakin on sen pakko niellä. Ahneiden ahventen sukulaiset ja lähipiiri, harvenevat kesän mittaan. Eipä naurattaisi jos olisi ahven, vaikka poikien iloinen nauru raikuu ja kalavaleet suurentavat saalista.

Sitten, jospa ei ainuttakaan ahventa tartu koukkuun, vaikka Äiti ja isoveli laiturilla kontallaan rukoilisivat. Mikään ei auta, on vain käytävä torilla eurokymppejä vilauttamassa, niin jopa illalla on kalaa grillissä.

Liikenteen uhri

Auton töytäisemiä raatoja näkyy melko tiheään, sillä vilkas liikenne on vaara metsän eläimille. Oravat häviävät nopeasti, mutta isommat ruhot kestävä kauan, ennen kuin varikset, harakat ja madot tekevät niiden jäännöksistä selvää. Huomasin tienposkessa, jo mätänemistilassa olevan isohkon raadon. Onko se mäyrä, supi vai joku muu, sitä en tiedä, mutta ei se ole ainakaan koira eikä kissa. Ei myöskään peuranvasa, joita näillä seuduilla usein näkyy.

Pois tuollainen helteellä haiseva pitäisi korjata, mutta kenen tehtävä tällainen on, tai mille viranomaiselle siitä voisi ilmoittaa. Onko oikea viranomainen kunnan terveystarkastaja tms. Pitää harkita sitä huomenna, kun on arkipäivä.

WV Karman Chia

Olen suorittanut auton ajokortin kuusikymmenluvun alkupuolella Kankaanpään autokoulussa. Ajoharjoittelu suoritettiin Datsun Bluebir ja Wolgsvagen Karman Chia autoilla. Kaupunkiajossa kävimme Porissa jonne matkat Kankaanpäästä Poriin ajettiin Kleinbussilla.

Aiheen muistella autokoulun käyntiä sain siitä, kun näin samanlaisen Karmannin, millä silloin sain harjoitella. Ei tuollaisen urheilullisen auton rattiin olekaan päässyt sitten autokouluajan. Nostalgisia muistoja se herättää, etenkin siksi, kun mieleen palaa, miten vaikeaa silloin oli kokemattomana ajaa tuollaista ärhäkkää ajopeliä. Muistelen että tuntui siltä, että se auto olisi käynyt ”kengurubensiinillä”.

Minulla oli moottoripyörän ajokortti ennen autokoulua, joten ajotunteja tarvittiin vain ½, joten 15 ajotuntia riitti silloin. Onneksi sain ajaa insinööriajon rauhallisella Datsunilla.

Kirja, kuin tiiliskivi

Varmaan minulla kuten muillakin, on joskus halu purnata. Yleensä se on aiheetta, mutta varmaan joskus myös aiheesta.

Tämänkertainen purnausmieliala nousee, kun luen Schätzingin ”Pedot” kirjaa. On se ihan mielenkiintoinen, ja siinä on paljon asiaa. Kirjassa on 910 sivua ja minun vaakani näyttää sen panoksi 1350 g. Juuri tämä kirjan suuri koko tekee siitä ikävän luettavan. Se ei oikein toimi pöydällä, ei nojatuolissa, eikä makuulla lukiessa.

Tuosta teoksesta olisi saanut kolme aivan normaalin kirjan kaltaista osaa, jolloin fyysisesti lukukokemus olisi miellyttävämpi. En kuitenkaan näiden kiusojen vuoksi keskeytä lukemista, koska olen jo puolivälissä, mutta huomattavasti lyhyemmässä ajassa olisin lukenut kolme 300 sivuista kirjaa.

Sateiden jälkeen

Säätilan poutaannuttua on taas mukava samoilla metsissä, ja kuvata kiviä kantoja ja kukkia. Tämä yksinäinen sininen kello kiinnitti huomioni. Onko se kissan-, harakan- vai kurjenkello tai kenties joku muu? Kuitenkin se oli siinä ruohikossa aivan yksinään joten tuli halu ikuistaa se.

Kantarellit ja muut sienet ovat nousemassa ryppäinä, sillä niille on kosteutta tarpeeksi ja lämmin sää houkuttaa ne nopeaan kasvuun. Poimin tänään pieniä kantarelleja, joten sirppihallaa tunsin tehneeni niitä kerätessäni. Ehkä jo viikon kuluttua ne ovat oikeassa koossa ja silloin niitä kerää nopsaan, kunhan sattuu hyvälle paikalle. Kantarelli on siitä mukava sieni, että se kyllä palkitsee etsijänsä, mutta jos metsässä vain kävelee, voi monet keltavahverot jäädä huomaamatta.

Linnunkuvia

Olen katsellut ”kunnollisten” luontokuvaus objektiivien hintoja niin suomalaisista, kuin ulkomaisistakin nettikaupoista. Eivät ne kalliita ole, mutta minulle täysin tavoittamattomissa, mikäli haluaisin valovoiman f 2,8 ja polttovälin ulottuvan 500 mm saakka. Pitkässä putkessa olisi hyvä olla se vakaajakin, sillä ei jalustaa aina ehdi, tai viitsi pystyttää, niin jopa siihen linssiin kuluisi euroja.

Pienen pähkäilyn jälkeen olen tyytyväinen 70 – 300 millin edulliseen vakaajazoomiin ja sopeudun siihen mitä sen ulottuville sattuu ilmestymään.
Eivät kaikki linnut ihmistä pelkää, jotkut tuntuvat jopa liiankin kesyiltä. Pitääkin lähteä torille kuvaamaan lokkien ja pulujen sosiaalista elämää, niin eiköhän siinä se minun lintukuvausviettini saane tyydytyksen.

Sateinen sää

Koleus ja sateinen sää eivät ole omiaan parantamaan mansikan satoa, eikä ainakaan alenna mansikan hintaa.

Satokausi lähenee loppuaan ja monilla meistä on vielä mansikat hakematta. Itsepoiminta ei märässä maassa kontaten miellytä, joten torilla riittää mattimyöhäisiä asiakkaita. Ilmoituksen mukaan mansikan myynnin piti jatkua Palokan torilla tänään koko päivän, mutta jo yhdentoista aikaan kaikki oli myyty. Olisiko siihen ollut syynä edullinen hinta, hyvä laatu ja sateinen sää. Todennäköisesti kaikki nämä syyt, mutta huomiseksi oli luvassa lisää ostettavaa.

Mitenkähän ilmastonmuutos selittää tämän kesän, sillä paljon on puhuttu talvien muuttumisesta märiksi ja kesien kuiviksi? Ainakin kuluva heinäkuu on ollut todella sateinen, märkä kuukausi.